Pirkanmaan TUVAlaiset Lundissa 10.-16.5.2026
11.5.2025 Matka Lundiin alkoi junalla Tampereelta Helsinkiin aamupäivällä. (Toijala). Tampereelta lähtivät Hilla, Miska, Niko ja Mirja, Toijalasta mukaan tulivat Amanda ja Sonja. Tampereella jännitettiin, että ehtiikö Niko kyytiin, muut odottelivat jo asemalla. Onneksi Niko kuitenkin ehti matkaan mukaan. Junien ajolangoista katosi jännite Turengissa ja juna pysähtyi keskelle peltoa. Onneksi matka jatkui melko pian ja pääsimme ajoissa lentokentälle. Lensimme Helsingistä Kööpenhaminaan, koska se on lähempänä Lundia kuin Tukholma. Kööpenhaminasta pääsimme ruuhkaisella junalla Ruotsin puolelle. Junaa odotellessa oli aikaa kaivaa lisää eväitä matkalaukusta. Lundissa meitä oli vastassa Amir. Meillä oli hieman hankaluuksia löytää toisiamme. Amir kertoi tulevansa hakemaan meitä Pressbyrånin edestä. Meni hieman aikaan ennenkuin löysimme Amirin, tai Amir löysi meidät. Kävi ilmi, että aseman seudulla on neljä Pressbyrånin kioskia ja odottelimme eri kioskien edessä. Ajattelimme pääsevämme tak...