Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2025.

Viron ryhmä Räpinassa 2/3

Kuva
Perjantai 25.4. Aamupalalle lähdimme klo 7.45 työvaatteet valmiina päällä. Matkalla aamupalalle otimme "perinteisen" ryhmäkuvan puutarhakoulun seinustalla. Tarjolla oli kaurapuuroa sekä granolaa, jossa oli rusinoita, kuivattua banaania ja suklaahippuja sekä toisena vaihtoehtona kaakaomuroja. Leipää ja niiden päällisiä ei ollut.  Aamupalan jälkeen luokassa 202 tämänpäiväinen opettajamme Kristiina Laurson selitti että  työskentelemme kasvihuoneilla. Kasvihuone oli vähän sokkeloinen, sillä siihen sisältyy  pukuhuoneet, vessat, myyntipuoli ja varasto- ja työtiloja. Yhdessä kasvihuoneen tilassa opettaja piti kukkatentin kanssamme olleille opiskelijoille. He kirjoittivat kukista niiden viron ja latinankieliset nimet. Mekin saimme yrittää ja se meni lopulta ihan hyvin (saimme kyllä apua Kimmolta ja Merjalta 😊). En valitettavasti muista työtehtävien järjestystä, mutta ainakin sekoittelimme pöydällä kasvualustasta, kalkista ja lannoitteista sekä pienestä määrästä vettä kasveillem...

Viron ryhmä Räpinassa 1/3

Kuva
  Tiistai 22.4. Lähdimme Viroon Tallink MegaStarilla tiistaina iltapäivällä. Jännitystä matkaan toi Johanneksen löytäminen sataman parkkialueelta sekä se, että kun Sofia ei meinannut löytää passiaan 😳 . Päästiin aika nopeasti laivaan ja tutustuttiin laivan tarjontaan. Laivasta löytyi kaikkea kivaa, mutta ei vielä viitsinyt ostaa mitään. Sää oli pilvinen ja laivan kannella tuuli.  Ajomatkalla Räpinaan mentiin pari kertaa harhaan (Tartossa), mutta muuten se meni hyvin, parin pysähdyksen jälkeen oltiin perillä illalla. Asuntolan huoneet oli ihan ok.  - Iina - Keskiviikko 23.4. Keskiviikkona istutettiin sipulia ja kaalia avomaan opettajan Tairi Kruusman ja puutarhuriopiskelijoiden johdolla.  Kaalin istutuksen työvaiheita oli aluksi rikkaruohojen poisto, mullan möyhennys, lannoitus ja tasaus haralla. Sen jälkeen muovikatteen laitto, istutusreikien leikkaaminen ja lopuksi kaalin istutus. Kaarien päälle tuli suojaharso ja kivet harsojen reunaan painoksi.  -Sofia...

Kv-vaihto merkot Tallinnassa osa 3

Kuva
                                    Toinen työviikko alkoi maanantaina 7.4. Rocca al Maren Prismassa. Iloiset työntekijät aloittelemassa työpäivää. Työ sujuu ja uusi hyllytystapakin on opittu. Työpäivä sujuu nopeasti ja välillä hieman kiirekin.                                                                                                                                                                Asiakaspalve...

KV-vaihto merkot Tallinnassa osa 2

Kuva
6.4 Sunnuntaina olimme Vana Villemi Pubissa syömässä, ruoka oli tosi hyvää. Leevi söi pastaa, kun muut söi hampurilaista.  Osa kävi pepcossa, selverisä ja housessa shoppailemassa ja kävelivät takasin hotelille. Mimosa  Tulimme syömästä taksilla kauppakeskukseen. Hertta                                    Kävimme Proto avastustehas-museossa, oli kivaa ja mielenkiintoista. Iiris Mimosa kerää polkuenergiaa liikuttaakseen omaa kisaajaansa radalla.                                                                                                                    Ryhmäkuva...

KV-vaihto merkot Tallinnassa 31.3. - 11.4.2025

Kuva
Matkamme alkoi maanantaina Samun turvallisella kyydillä satamaan, josta jatkoimme matkaa Viking Linella Tallinnaan. Otimme taksikyydin hotelliin. Hotellilla purimme matkatavarat ja lähdimme tutkimaan  Rocca Al Maren kauppakeskusta. Kävimme syömässä KFC:ssä. Palatessa osa porukasta meni uimaan ja saunomaan.  Hotellimme. Hotellin aulassa asustaa tällainen kaveri. Tiistaina aloitimme Prismassa meidän työharjoittelun. Menimme sinne kävellen, kun matka hotellilta Prismaan ei kestänyt kauan. Prismassa purettiin kuormaa ja hyllytettiin tuotteita. Työpäivän jälkeen menimme bussilla Balti Jaaman torille. Torin jälkeen menimme raitiovaunulla vanhaan kaupunkiin. Vanhan kaupungin jälkeen menimme St.Patrick`s, nimiseen ravintolaan syömään. Ravintolan jälkeen menimme bussilla Rocca al maren kauppaan Selveriin shoppailemaan. Menimme jalan hotelliin metsäreittiä pitkin. Metsässä säikähdimme sammakkoa.  Näkymä aamuisin töihin lähtiessä. Tämä sammakko säikäytti meidät :D (ps. zoomaa kuvaa)...